Hoitola

Hoitolamme on aloittanut toimintansa vuonna 2007.
Hoitola on rakennettu tilan pihapiirissä olevaan saneerattuun talousrakennukseen. Paksujen ulkoseinien ansiosta hoitola ei kesähelteelläkään tule tukahduttavan. 

Tilat ovat valoisat ja siistit ja ovat säännöllisesti eläinlääkärin tarkastamat ja hyväksymät.

hoitola_kartta.jpg

Koirien täysihoito:

 

sisältää omistajan toiveiden mukaisen;
perussiisteyden, ruokinnan, ulkoiluttamisen ja hoidon.

:: Toivomme, että koiralle otetaan mukaan oma peti
    tai peitto.

:: Ruokakupit löytyy hoitolalta, ei tarvi ottaa mukaan.

:: Lisäksi voi ottaa mukaan leluja ja makupaloja koiran    
    viihtyvyyden lisäämiseksi.

:: Mikäli koirallasi on lääkkeitä, myös niiden antaminen
    onnistuu meiltä kokemuksella, myös pistämiset.

:: Voimme hoitaa myös ongelmakoirat.
    Kerrothan kuitenkin aina etukäteen käytösongelmista.

tanskalais-ruotsalainen_pihakoira_foto_maria_satamo_23.jpg

"Yksiöt"

Jokaiselle koiralle on oma erillinen yksiö. Yksiöiden alaosan seinät ovat umpinaiset, joten hoitokoirat ei pääse toistensa kanssa välittömään kosketukseen.

Melkein kaikista yksiöistä pääsee luukun kautta ulos omaan ulkotarhaan, jossa on oma "terassi", jonka päällä koira voi lepäillä..
Öisin luukut ovat suljettuina ja koirat yöpyvät sisätiloissa. Talvella luukut ovat vähemmän käytössä.

Yksiöt ovat erikokoisia, joten perheen useammallakin koiralla on mahdollisuus olla myös samassa yksiössä.

sisalla.jpg

 


Koirien ulkoilu:

Omien ulkotarhojensa lisäksi koirat pääsevät ulkoilemaan isossa juoksutarhassa.

Jokaisen koiran kanssa käymme myös päivittäin hihnalenkillä lähimetsässä.

ulkotarhassa.jpg

Koirien ruokinta:

Hoitolan puolesta tarjoamme seuraavat ruuat (kuivamuona):
- J&V; Kana-riisi

Voit myös tuoda koirallesi sen omat ruuat. Tämä on suositeltavaa erityisesti, jos noudatat koirallasi erityisruokavaliota
tai se on herkkävatsainen. Jääkaapissa tai pakastimessa säilytettäviä ruokia voi myös tuoda.
Ruokintakerrat sen mukaan mihin koirasi on kotonakin tottunut.


Toimintaperiaatteet:

:: Jokaisesta koirasta teemme hoitosopimuksen.

:: Autamme tarvittaessa koiran kuljetuksessa.

:: Edellytämme kaikilta koirilta rokotusten voimassa oloa. Otathan todistuksen mukaan tuodessasi koiraa.